"Euroopan unioni asetti neljä vuotta sitten Portugalin Lissabonissa itselleen samansuuntaisen tavoitteen kuin Neuvostoliiton kommunistinen puolue aikoinaan 21. edustajakokouksessaan: Yhdysvalloista pyyhkäistään ohi kymmenessä vuodessa. [...] päätettiin, että Euroopan unioini on vuonna 2010 maailman dynaamisisin ja kilpailukykyisin, tietoon ja osaamiseen perustuva talousalue. [...] Samaan aikaan toisaalla. Viimeistään viime syksynä hitaimmilekin alkoi selvitä, mitä EU:n ensi vuonna alkava päästökauppa merkitsee. [...] Eu ryhtyy kirkasotsaisesti yksin taistelemaan maapallon saastumista vastaan samaan aikaan kun maailman suurin ilman pilaaja Yhdysvallat sekä Kiina, Intia, Australia, Venäjä ja kaikki kehitysmaat viis veisaavat viheraatteista.[...] Kun pahin pöly päästökaupasta oli laskeutunut, katseet kääntyivät EU:n komission viime lokakuussa antamaan kemikaaliasetukseen (Reach), joka tulee voimaan vuonna 2006. [...] Kansantalouden kannalta päästökauppa on Reachin rinnalla hyttysen iniinää, jos laskelmat pitävät paikkansa. [...] Useimmillä EU-ssäännöksillä on epäilemättä hyvää tarkoittava taustansa, mutta monilla on myös vaikutuksensa yritysten ja sitä kautta koko EU:n kilpailukykyyn. Näitähän piisaa: päästökauppa- ja linkkidirektiivien lisäksi muun muassa tuotesuunnittelu-, energiavero-, energiatehokkuus-, ilmanlaatu-, vesipuite-, polttolaitos-, jätteenpoltto-, biojäte-, liete-, elektroniikkaromu-, ympäristölupa-, vahinkovastuu- ja Århus-direktiivejä." - Jarmo Aaltosen artikkelista "Direktiiveille on pantava päästörajat", Helsingin Sanomat 9.5.2004 (lihav. alkup.)